Kun on juostu ekat 100km ja väsyttää, on kyettävä lopettamaan valitus ja jatkettava matkaa, jota on jäljellä vielä 150km. Asenne tällaisella hetkellä täytyy olla se, että haluaa jatkaa eteenpäin eikä halua luovuttaa. Jos alkaa valittamaan ja ruikuttamaan, voi saman tien antaa numerolapun järjestäjille, palata hotellille, pakata laukkunsa ja lähteä kotiin, koska tällöin koko homma on täysin tuhoontuomittu. Uskoakseni juoksijan käyttäytyminen juuri tällä hetkellä on juuri se koko pitkien ultrien homman ydin, joka ratkaisee sen onko ko. kaverista todelliseksi ultraajaksi vai ei. Jos siis joku kysyy: ”Onko minusta ultrajuoksijaksi?”, niin vastausta voisi mielestäni olla oleellista etsiä jollain tapaa tältä suunnalta.

Meidän täytyy vain kylmäverisesti toimia ikään kuin kysymyksessä oleva asia olisi jo tosi ja siitä vääjäämättä tulee tosi, koska sen yhteys elämäämme kasvaa niin suureksi, että se haluaa muuttua todeksi. Siitä tulee meille tottumus ja emotionaalisesti niin tärkeä asia, että sen yhteydessä voidaan jo käyttää sanaa usko.

Meidän on poistettava kaikki kahleet mielestämme ja annettava tajuntamme kohota korkeuksiin ikään kuin jonkun jumalallisen voiman johdattelemana. Meidän on ymmärrettävä, että meidän rajoituksemme ovat itse aiheutettuja ja että meidän mahdollisuutemme tänään ovat uskomattoman valtavat. On noustava ahdasmielisen pikkumaisuuden ja ennakkoluulojen yläpuolelle.

Ja näin saavuin vihdoin Spartan valtatielle, joka tuntuu kerta toisensa jälkeen entistä juhlallisemmalta ja tunteikkaammalta. Se tuntuu todella mielenkiintoiselta. Siinä on jotain erityisen pyhää ja juhlallista, eikä sitä voi uskoa tapahtuvan oikeasti. Se on aivan kuin epätodellista unta

-päivä pikkuhiljaa yöksi vaihtuu / tai yö aamuksi vaihtuu, ja kaikki edessäin on taas oleva uutta ja ihanaa. uusiin kisoihin meneminen voisi olla toisaalta ihan piristävää ja jännää, mutta voiton vie joka tapauksessa näiden samojen ja ennalta tuttujen paikkojen tallustaminen jälleen uudestaan. se on hienoa. jokainen askel on tutulla reitillä, jossa jo aiemmin on tullut koettua hienoja hetkiä ja siksi näiden samojen jälkien tallustaminen on jotenkin tavattoman juhlallista ja merkityksellistä tuolla korvien välissä.

kun ilta pimenee ja ympäriltä häviävät maisemat ja yleinen hälinä, niin aistit heräävät aivan uuteen kukoistukseen. Näin luonnon äänet vahvistuvat ja kuulo herkistyy ottamaan niitä vastaan aivan uudella tavalla. kuvaili sitä hyvin, että tunnelmaan tulee taikaa.